tiistai 11. kesäkuuta 2013

Se mikä oli suurinta täällä / on hetkessä niin pientä


Täällä mä olen. Hengissä. Enemmän kuin hengissä.

Paljon on muuttunut viimesen kolmen kuukauden aikana, eikä sinä aikana ole tullut edes mieleen kirjoittaa tänne mitään.

Nyt pitkästä aikaa muistin tämän olemassaolon ja aattelin, että sentään kesä ja kaikkee - jotain haluan päivittää! Toivottavasti halua riittäis päivittelemään useimminkin, kuin kolmen kuukauden välein.

Olen niin aikuinen, että sain aikuisten oikeata lomaa neljä viikkoa töistä - kaks ensimmäistä viikkoa on kulutettu ja kaksi muuta viikkoa säästin elokuulle. Huomisaamuna starttaa sit kesäarki, kun työt alkaa. Oikeastaan olen ihan mielissään (vielä) - itse halusin tehdä kesän töitä täyspäiväisesti ja varmaan rankkoja viikkoja tiedossa, mutta kyllä sitä riemua repii aina jostain. Ja tällä hetkellä onnellisuusmittarit on ihan hyvissä lukemissa, että sieltä kelpaa vähän pudotellakin.

Ja minkälaiset lomaviikot mä sain! Kaks viikkoa pelkkää aurinkoa ja hellettä! Niihin viikkoihin mahtui pussikaljoja, mun tuparit (!!!), epätoivoisia ruskettumisyrityksiä, karaokea ja kotikaupunkia Kajaania.



Huhtikuussa kävin leikkaamassa tukan veke - tulihan siitä haaveiltua ja pari vuotta ennen kuin uskalsin. Samalla päätin, että kesällä pittää olla vaaleat hiukset! Ja oon tyytyväinen ollu.



Kesä Oulussa on ehkä parasta ikinä. Tai siis tää paikka on täydellinen kesällä.

Etten vaikuta liian positiiviselta ihmiseltä, niin Matti Johannes Koivua tähän loppuun. Tämä uus levy sopii kesäiltoihin täydellisesti.

maanantai 25. helmikuuta 2013

tp2013

Aamu alkaa tinapillisoololla.
Tai sitten se alkaa vaan A:lla.
Ylivieskajamit - bussi hajos Ylivieskassa ja odoteltiin siinä sit pari tuntia uutta bussia!
Raitapaitasiskot!
Rakkaus.
...ja kohtalokas Cosmo-mies yllättää jälleen.
Selvästi selvänä.
JA PIRTEENÄ UUTEEN PÄIVÄÄN ^____________^
Lannevaatteet kohillaan ja sillees.
"Hohtaako nää haalarit pimeessäki??"
Beatlesit, muko-style.
"NYT PYSÄHTYKKÄÄ KU MÄ OTAN KUVVAA TEISTÄ!!!"
Mielissään ku saa siideriä!
Pakollinen-älypuhelin-hinkkaus menossa.
Herkkä Henkka-Hauki-duetto menossa. Aleksi symppaa.
Näpyti, näpyti.
"Ai te mukolaiset ossaatte soittaaki?"
Surullinen kazoo-soolo. Ihan ite tehty. Kazoo siis. Ja soolo.
Ja Salla on et, hei kamoon hei oikeesti hei.
VILLEE PELTONEN - VILLE PELTONEN!!!!!!!!!!!!!!
Nyt meni jalat ja sukat ihan väärinpäin.

perjantai 4. tammikuuta 2013

uskottava vai uskottava


Niinpä. Ensinnäkään en oo omistanu tuulipukua sitten lapsuuden. En muista millon oisin viimeks näyttäny noin urheilulliselta.

En yleensä tee uudenvuodenlupauksia, mutta tämän voi jo ehkä laskea semmoiseksi. Nyt loppu ne ainaiset tekosyyt - se on vaikka veren maku suussa ja kyyneleet silmissä, mutta nyt mä otan itteeni niskasta kiinni. Oon päästäny itteni huonoon kuntoon, enkä ees muista millon viimeks oisin harrastanu säännöllistä liikuntaa.

Katotaanpa mitä säännöllinen urheilu tekee tälle huonon ruokavalion ja alkoholin pilaamalle keholle! Odotan innolla.. tosin vieläkin naurattaa tuo kuva (siis miten vetävä muija ja mikä tuo salamavalo on?)

perjantai 28. joulukuuta 2012

30 Day photo challenge / Day 10

Day 10 - A picture of the person(s) you do the most ****** up things with

Tähän ei ole kuin yksi vastaus: mukon vuosikurssi '11.


1½ / 5 käytynä tän porukan kans. Itketäänkö vaiko nauretaanko?

torstai 27. joulukuuta 2012

but the very next day, you gave it away!

Oon kyllä ottanu tän joululoman vähän turhankin kirjaimellisesti, mutta ehkä ihan parasta vaan latailla akkuja nyt ihan kympillä. Rankka kevät tiedossa, jota odotan niin innolla, etten kestä!

Alotan ainejärjestön puheenjohtana ja pääsen olemaan mukana Jesus Christ Superstar -jättimusikaalissa. Puhumattakaan kaikista kouluhommista, töistä ja yhestä projektista, joka kestää tammikuusta toukokuuhun ja toivottavasti vielä senkin jälkeen, mutta siitä lisää myöhemmin...

http://cheezburger.com/6905765120

Joululoma on siis sujunut kotona perheen kanssa. Olin selkeesti ollu kilttinäki välillä, ku sain paljon lahjoja. Niistä kuvia myöhemmin, mutta pakko hehkuttaa, että sain Tatulta ihan täytenä yllärinä aidon OnePiecen! Siitä lupaan ainaki ottaa sata kuvaa, koska se oli niin superhieno!

Joulupäivänä piti vähän lähtee kattomaan Kajaanin yöelämää - ah niin tuttua ja turvallista. Onneks jotkin asiat tässä elämässä ei muutu, vaikka ehkä vähän haluaiskin.


Vielä muutama päivä lomailua tiedossa ja sit uusvuosi meneekin työn merkeissä, siihenkin on jo osannu asennoitua, ni ei sekään haittaa!

Tähän loppuun haluaisin kysyä lukijoilta - ja en tosiaan tiijä onko teitä siellä kaksi vai kaksikymmentä.. Olisko teillä toiveita postausaiheiksi?

30 Day photo challenge / Day 09

Day 09 - A picture of the person who has gotten you through the most


Tätä ei tarvinnu miettiä kahesti. Mun parempi puolisko.

tiistai 25. joulukuuta 2012

30 Day photo challenge / Day 08

Day 08 - A picture that makes you laugh

Ajattelin, että noni tämä on ihan helppo, mullahan on kone täynnä kuvia, joille nauran kaksinkerroin aina sillon ku eksyn selaamaan kuva-arkistoja.

Mut sitten mä tajusin, että useimmat näistä kuvista on nimenomaan niitä ihan tajuttoman noloja ja ihan hirrrveet ilmeet ja on ihan hirveen kännissä jajajajaajaja.. No siis just niitä kuvia, joita ei missään nimessä laiteta mihinkään Facebookkiin, eikä nyt varsinkaan mihinkään blogiin! Mutta ehkäpä se onkin se niitten juttu, että niille nauraa räkätetään sit kotona yksin tai kavereitten kans ja muistellaan, että olipahan ilta - eihän se kuva edes välttämättä ole muitten mielestä niin hauska. Ja ehkäpä tämäkään kuva ei ole muista niin hauska, mutta mua alkaa kyllä aina naurattamaan, kun mä nään tän kuvan. Ja nimenomaan siks, että tämä kuva on aito. Rehellinen totaalirepeäminen ja se tallentui kameralle - priceless.



"Hei tytöt, otetaan nyt yks semmonen kuva missä ollaan vähän vakavammalla naamalla, jooko?"
Jep, jep...